A niin kuin Aapinen, N niin kuin nimikirjoitus

Suuressa saksalaisessa stereotypioiden ensyklopediassa on kokonainen oma painos omistettu järjestelmällisyydelle. Sisällysluettelo vilisee mielenkiintoisia kappaleita kuten yleinen byrokratia, virastot ja niiden monimuotoisuus, tai vaikkapa leimasimet ja leimojen merkitys. Suosittelen yleissivistäväksi iltalukemiseksi.

Kun muutin tänne Saksaan paikallisella työsopimuksella, tarkoitti se käytännössä myös sitä, että minun pitää rekisteröityä täällä asukkaaksi, hommata verokortit ja muut tarvittavat lippuset. Päivän homma, hyvä jos puolen? Ehkä Suomessa, ei täällä, ei todellakaan täällä... Kaikessa viisaudessaan työnantajani on - vahingosta oppineena oletan - sisällyttänyt työsopimuksiin relocation-yrityksen palvelut. käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että minulla on ikioma naisihminen, ns. agentti-frau, joka hoitaa puolestani byrokratian loputtomaan rattaistoon vaadittavat loputtomat lappupinot, ilmoittautumiset, asuntonäytöt ja muut välttämättömät toiminnot. kielitaidottomana ja netissä asioimaan tottuneena ihmisenä olisin luultavasti jo pakannut laukkuni ja lähtenyt kotiin mikäli noita lappuja olisi itse pitänyt täytellä.

Tapasin agentti-fraun keskiviikkona, jolloin täytimme tarvittavat liput ja laput sekä sen lisäksi valtakirjat, että hän voi passini kanssa hoitaa rekisteröimiseni kaupunkiin, verokarhulle ja sairausvakuutuskassaan. Kahdettakymmenettä nimikirjoitusta säheltäessäni rouva huolestui siitä, ettei juuri taiteilemani nimikirjoitus näytä samalta kuin passissani. Kyseessä oli rekisteröitymiskaavake, kaikkien kaavakkeiden äiti, joka leimattuna toisi väliaikaisesti kadoksissa olleet ihmisoikeuteni takaisin. Agentti-fraun pyynnöstä kirjoitin toisen nimikirjoituksen kaavakkeen kääntöpuolelle, tällä kertaa kieli keskellä suuta passin nimmaria mallina käyttäen. Olemattomista grafologian taidoista huolimatta olimme molemmat jotakuinkin samaa mieltä siitä, että allekirjoitukseni on todellakin sama minän tekosia joka myös passini puumerkin on kirjoittanut.

Tänä aamuna, heti säädyllisen soittoajan alkaessa frau soitti, ja kertoi ettei kaavakettani voinut hyväksyä. Ratthausin kasvoton virastotäti halusi nähdä minut henkilökohtaisesti ja kirjoittavan nimikirjoitukseni uudestaan uuteen samanlaiseen lappuseen, joka tietysti pitää päivätä tälle päivälle. Agentti-frau kertoi että nimikirjoitukseni oli herättänyt parkkiintuneen virasto-fraun epäilykset ja prosessi oli oletettavasti loppunut siksi siihen. Ihmisoikeuksieni perässä kävimme siis virastotalolla, jossa hymyilin virasto-fraulle kauniisti, sekä allekirjoitin laput tärisevin käsin toivoen, että tällä kertaa puumerkki läpäisee sensuurin. Muutaman minuutin saksankielisen dialogin jälkeen kauan himoittu leima koristi kryptisen nimistä lappua ja olin rekisteröity uudeksi Berliiniläiseksi!