Ulkomaille muuttamisen motiivit - eivätkä pelkästään Saksan osalta - ovat moninaisia. Yksi on silti ylitse muiden; Suomeen palatessa saa tuoda mukanaan verottoman kulkuneuvon. Vaikka kotimaisen verokarhun kainalossa köllöttelevä keskiluokan edustaja voi vain haaveilla täydellisesti varustellusta premium-luokan menopelistä, ulkomailla työskentelevä etäsuomalainen sen sijaan pystyy moisen kulutushyödykkeen itselleen lunastamaan - ainakin teoriassa.
Yllä mainitun motiivin riivaamana myös minä aktivoiduin toistamiljoonaisen vaihtoautovalikoiman äärelle etsimään itselleni sitä oikeaa, vähän ajettua ja huippuvarusteltua bemaria. Vaikka Saksassa on päivittäin tarjolla käsittämätön määrä vaihtoautoja, ostokelpoisia pirssejä haluamassani hintaluokassa ei liiemmin ole tarjolla.
Kuukausien taustatutkimusten ja loputtomien hakusivustojen selailujen jälkeen löysin silti etsimäni. Paikalliselle volkkarikauppiaalle oli tullut vaihdossa vähän ajettu ja huoppuvarusteltu BMW, jonka ratissa näin jo itseni nauramassa skodakuskeille. Pikaisen tankerosaksapuhelinneuvottelun jälkeen olin saanut tietooni tärkeimmät seikat mm. kolaroimattomasta historiasta sekä täydellisetä huoltokirjasta. Samalla kertaa varasin itselleni myös koeajon. Koeajopäivää odotellessa olin varma yhteisestä kohtalostamme. yhden vanhusomistajan jälkeen BMW pääsisi ansaitusti polttamaan karstansa rajoittamattomilla baanoilla ja viettämään myöhemmät eläkepäivänsä tönkkösuolatuilla suomipolanteilla sinisenkelmeiden xenoneiden halkaistessa pimeää taivalta.
Koeajo, eikä myöskään asiantuntevuutta huokunut renkaanpotkintani tuonut esiin mitään seikkaa, mikä estäisi kaupat. Oli siis aika lyödä pöytään miehekäs nippu viidensadan euron seteleitä ja lunastaa auto itselleni. Muutamaa allekirjoitusta myöhemmin olin onnellinen BMW:n omistaja, itse auton saisin noutaa joidenkin päivien kuluttua myyntihuollon ja rekisteröinnin valmistuttua.
Yllättävän työmatkan vuoksi autoni nouto siirtyi melkein viikon eteenpäin ja odotus alkoi muodostua piinaavaksi. Viimein viime viikolla saimme sovittua, että noutaisin autoni torstai-iltapäivänä juuri sopivasti ennen viikonlopun ajokelejä. Torstaipäivä valkeni aurinkoisena ja toimistolla vietetyt tunnit matelivat hitaasti iltapäivän puolelle. Täynnä odotusta hyppäsimme ratikkaan ja ajoimme myyjäliikkeeseen kauas Itä-Berliiniin. Tuntia myöhemmin olisimme kotimatkalla uppoutuneina sähköllä säädettäviin nahkaurheiluistuimiin.
Jossakin vaiheessa edellistä vuorokautta herra Murhpy päätti sekaantua asiaan. Päästessämme liikkeeseen meitä odotti siellä auton sijasta punanaamainen myyjä pöydällään yksi avain sekä poliisiraportti. Joku jumalanhylkäämä natku oli varastanut autoni edellisen yönä liikkeen pihalta. Tuolloin vallinnutta olotilaa voi kuvata parhaiten ehkä sanalla surrealistinen. Myyjän selittäessä tapahtunutta kuvittelin piilokameroiden surisevan kukkaruukun kätköissä ja kuvausryhmän nauravan kuvausauton sisuksissa.
Kaikessa käsittämättömyydessään tarina on silti tosi. Autoni oli varastettu edellisen yön aikana - juuri ennen kuin se oli tarkoitus kilvittää nimiini. Onni onnettomuudessa oli se, että autoa ei tuolloin ollut vielä rekisteröity, joten vahinko meni liikkeen piikkiin. Reilun viikon ja useiden puheluiden jälkeen ostorahat ovat nyt tililläni ja auto edelleen teillä tietämättömillä. Käytännössä tämä tarkoittaa tietysti sitä, että etsintä on aloitettava alusta. Toivon hartaasti, että osassa 2 voin esitellä auton, jonka oikeasti saan itselleni.
