Uuden harrastuksen löytäminen on aina mukavaa. Aiemmissa merkinnöissä olen kertoillut lenkkeilleeni lähipuistossamme lyhyitä ja välillä vähän pidempiäkin matkoja. Kaikki muuttui kuitenkin yleisurheilun mm-kisojen aikaan, jolloin ilmoitin ex tempore ruokakuntamme kaksi kaksijalkaista edustajaa Champions Run -juoksutapahtumaan. Haasteena oli juosta 10 kilometria samaisella reitillä, jolla gasellimaiset afrikkalaiset olivat muutamaa tuntia aiemmin ratkoneet maratonin maailmanmestaruudesta. Lähtökohdat olivat siis kunnossa; käsitys omasta juoksukunnosta hiukan liian optimistinen, juoksureitti läpi kaupungin nähtävyyksien, sekä matkan varrella muutamia tuhansia kannustajia.
Miehekkäästä elopainosta ja olemattomasta pohjakunnosta huolimatta juoksin kisan läpi, viimeiset kilometrit etenin suorastaan salaman lailla kohti Brandenburgin portilla sijaitsevaa maalia. Tuliterää mitalia ihastellessa olin jo tehnyt päätöksen jatkaa juoksemista - tällä kertaa systemaattisemmin kuin ennen.
Systemaattisella harjoittelulla perustelin itselleni myös tuikitarpeellisen varustepäivitysrumban. Mikä onkaan mukavampaa kuin hankkia toinen toistaan hienompia tavaroita itse harrastuksen varjolla. Lähtökohtani ostoshulluttelulle oli ostaa vain parasta mitä rahalla saa. Tämänkaltaisen lähestymistavan ehdoton etu on, että huonosta motivaatiosta tai heikosta kehityksestä ei voi syyttää ainakaan varusteita. nyt 500 euroa köyhempänä olen motivoituneempi kuin koskaan, kilometrit seuraavat toisiaan ja kuntoni kasvaa vähintäänkin kohisten.
