Uuteen työhön siirtyminen oli kohtalaisen helppoa. Kun työnantaja on sama, ovat työkalut, prosessit ja muut täälläkin samoja kuin Suomessa. Heti ensimmäisinä päivinä pääsin kiinni tekemiseen kun ympäristö oli joltisenkin tuttu. Myös työtehtävät itsessään olivat enemmän tai vähemmän tuttuja Oulun vuosilta. Näistä seikoista huolimatta päivittäinen työskentely on erilaista eikä vähiten sen takia, että kollegoja on maailman joka kolkasta. Uskokaa pois, siinä saattaa olla välillä eroa kun naapuripenkin kaverin kotikunta on Paltamon sijasta Punjab.
Dilbert-huumoria suosivat koiranleuat sanovat, että työnteon tarkoitus on rahoittaa vapaa-ajan harrastuksia. Mikäli insinöörihuumorisarjakuvat eivät ole sydäntä lähellä, uskon silti kaikkia kiinnostavan raha-asiat. Yksi vahvimmin elävistä huhuista kertoo Saksan huikeasta palkkatasosta, sinikaulushitsareidenkin kerrotaan ajelevan täällä uusilla mersuillaan ja bemareillaan. Huhuissakin on silti totuuden siemen, palkat ovat täällä parempia kuin Suomessa jos kotomaan palkkatasoa nyt minkäänlaisena mittarina voi pitää. Mikään huhu ei sen sijaan muista kertoa sitä, millainen ahmatti teutooniverokarhu voi olla. Kaltaisemme susipari ei Saksan lakien mukaan edusta minkäänlaista hyväksyttyä perheyhteisöä, joten palkkatuloani verotetaan pahimman kautta. Tämän lisäksi mm. pakollinen sairausvakuutus vie omansa ja maksankin kuukausittain bruttopalkastani n. 44% veroja ja muita pakollisia maksuja. Onneksi ostovoima on täällä Suomea parempi, joten haaveet BMW:sta ovat vielä elossa.
Vuosi sitten aloitetut haparoivat askeleet saksan kielen hallitsemiseksi jatkuvat samoissa tunnelmissa kuin tuolloinkin. Päivittäisessä elämässä saksan osaamisen tarve on osoittautunut vähäiseksi, eikä vapaaehtoinen opiskelukaan ole ollut motivaatiolistan kärkipäässä. Ylikansallisesta ystäväjoukostakaan ei ole mainittavaa apua, sillä arkinen jutustelu hoituu luonnollisesti englanniksi. Näistä pätevistä syistä johtuen olen saksan suhteen edelleen jos en nyt ihan ummikko, niin keltanokka. Näyttääkin siltä, että ainutkertainen mahdollisuus uuden kielen oppimiseen on siirtynyt samalle listalle tänä vuonna rantakuntoon -projektieni kanssa.
Tänne tullessa ajatuksena oli, että kokeillaan saksalaista elämänmenoa nyt ainakin vuosi ja tehdään sitten päätöksiä tulevasta. 418 päivää myöhemmin olo on edelleen vähän samanalainen, katsellaan nyt vaan ja tehdään sitten myöhemmin päätöksiä tulevasta. Mene ja tiedä, ilmeisesti täällä ollaan sitten viihdytty kun välitöntä pakenemishalua ei ole toistaiseksi ilmennyt :o
