Hajahuomioita

Tupakointi

Saksalaiset tuntuvat olevan perusteellista tupakkakansaa. Syöpäkääryleen sulotuoksut leijailevat ympärillä missä tahansa ulkotilassa tai siihen verrattavissa olevassa paikassa. Esimerkiksi metroasemilla olevat tupakointikieltomerkit uhkasakkoineen tuntuvat olevan ajoittain vain muotoseikka, pakollinen näkyvä todiste järjestelmällisyyden olemassaolosta. Yksi passiivisen tupakoinnin Graalin maljoista löytyy Alexa-ostoskeskuksen pääsisäänkäynnin edustalta Alexanderplatzilta. Sopivan kellonajan sattuessa pääovien edustalla leijailee suorastaan paljain silmin erottuva pilvi, jonka alla kymmenet, elleivät sadat teutoonit teineistä vaareihin lyhentävät elämäänsä posket lommolla.

Jaetun kaupungin luonteenpiirteitä

Ensikosketukseni iloisiin ja palvelualttiisiin saksalaisiin sain rekrytointiprosessini ollessa vielä vaiheessa. Alustavan suullisen sopimuksen jälkeen tiedustelin paikalliseltä HR:n edustajalta että milloin työsopimukseni mahtaisi olla valmis allekirjoitettavaksi. Päivää myöhemmin saapuneessa vastineessa HR:n täti kertoi, että sopimuksen voi allekirjoittaa sitten, kun se on valmis. Kuinka loogista! Itse olin tosin vailla päivämäärää tai muuta vastausta, joka liittyisi jotenkin aikatauluihin.

Toinen mieleenpainunut kokemus löytyikin jo työpaikalta, kun tiedustelin erääseen tekniseen seikkaan liittyvää knoppitietoa organisaatiomme koodivelholta. Vastaukseksi sain tiuskaisun, jossa kaveri ihmetteli etten huomannut hänen olevan juuri nyt kiireinen muiden töiden takia. Renkaanpuhkonta-ajatukset unohdettuani mieleeni nousi kauan sitten lukemani juttu, joka käsitteli saksalaisia luonteenpiirteitä. Vaikka import-saksalaisena olenkin vielä keltanokka voinen todeta, että paikalliset ovat usein pintapuolisen koppavia suurkaupunki-ihmisiä, joilla on kuitenkin suuri sydän. Muutama viikko em. tapahtuman jälkeen samainen kaveri halusi välttämättä kyyditä minut asunnolleni ja kertoi matkalla pitkät pätkät elämästään. Tätä nykyä ratkomme ongelmia sulassa sovussa mitä parhaimmassa työilmapiirissä.

Oikealla asennoitumisella paikallisten kanssa pärjää vallan hyvin, asia ei ole vakava vaikka siitä välillä käydään kinkovaäänistä väittelyä. Loppuun vielä aiheeseen liittyvä juttu Hesarista

Verinen pihvi

Siitä puhe mistä puute, en ole syönyt koko aikanani täällä punaista lihaa pl. muutamat etäisesti lihaa muistuttavat jalosteet hampurilaisen ja dönerin muodossa. Työpaikkani lähikuppila on erikoistunut tarjoamaan mitä maukkaimpia kasvisruokia, joita vannoutuneena pihvin ystävänä sekä sotaveteraaneja kunnioittavana suomalaisena heteromiehenä tykkään syödä. Salaatilla, herkkusienillä ja munakoisolla täytetty foccaccia on yllättävän maukasta evästä. Käyttämäni ruokakaupat eivät tarjoa esim. jauhelihaa siinä muodossa kun me olemme sitä tottuneet ostamaan. Suomalaisen elintarvikehuollon selkäranka on täällä pakattu pieniin, korkeintaan muutaman sadan gramman kokoisiin pallukoihin jotka eivät herätä syömisen halua. Muu tarjolla oleva liha on usein kotlettia tai muuta bulkkikamaa joihin säännöllistä kuukausipalkkaa nostavana miehenä en viitsi koskea.

Ison miinuksen paskamaalistaan voi laittaa kalatarjonnasta. Eväkkäitä löytyy lähinnä säilykkeinä tai muuten jalostettuina kestoeväinä. Satunnaisesti hyllystä löytyy laihoja lohipalasia joiden parasta ennen päivä olisi Suomessa mennyt jo aikapäiviä sitten. Yli kahdenkympin huiteleva kilohinta lyö viimeisen niitin kotipannulla tirisevään medaljongiin. Onneksi täällä ei ole tarvinnut aivan kalatta olla. Lukuisat ravintolat ja myös suuremmat ruokakaupat tarjoavat maukasta ja kohtuuhintaista sushia. Viikon omega-3-tarpeen saa kätevästi tyydytettyä nauttimalla muutaman kokoelman veikeän näköisiä levä- ja riisipalleroita yrmyn wasabitahnan kera.