Muutaman tunnustelevan soiton jälkeen päätin lähteä koeajamaan ensimmäiseltä omistajalta tullutta, vähänajettua ja hyvinvarusteltua ehdokasta. Netistä löytyneet kuvat eivät tehneet autolle oikeutta, kinneri oli enemmän tai vähemmän pakasta vedetyn oloinen, joten mittariin kelattu reilu 80tkm vaikutti oikealta. Myös täydellinen merkkiliikkeen huoltokirja puolsi valistunutta näkemystäni ehdokkaan potentiaalisuudesta.
Edelliset koeajamani autot, kuten myös ostamani ja varastettu BMW olivat varustettuja nelisylinterisellä dieselmoottorilla. Kyseinen pannu on suorituskyvyltään täysin riittävä jopa Saksan autobahnille Suomen routavaurioisista ränneistä nyt puhumattakaan. Kyseisellä moottorilla myös ylläpito- ja vakuutuskulut ovat kohtuulliset. Koeajamani auto oli sitä vastoin varustettu kuusisylinterisellä turbodieselmoottorilla, voimanlähteellä, jonka hankintaan eivät järkiperusteet juuri riitä. Huolimatta kohtuullisesta pokerinaamasta myyjää kohtaan, tein ostopäätöseni jo ensimmäisen täyskaasukiihdytyksen jälkeen. Penkkiin liimaava loputon kiihtyvyys ja moottorin voimaa uhkuva murina yhdistettynä vähintäänkin riittävään varustelistaan siirsivät järkisyyt syrjään, tämä auto oli saatava. Ostopäätöksen jälkeen paperityöt menivät jo rutiinilla, olinhan mennyt prosessin läpi jo kerran. Kun Berliinissä ollaan, niin kilvet alkavat B-krijaimella. Kiitos tämän ja nokkelan kauppiaan, sain autooni BMW-alkuiset kilvet, joiden mielekkyydestä voi olla montaa mieltä. Saksassa erikoiskilvet eivät maksa extraa, joten puolet Berliinin bemareista on varustettu BMW-alkuisilla lätkillä. Kotosuomessa moiset jäisivät kyllä hommaamatta.
Edellisestä ostokerrasta poiketen sain ostokseni kotiin asti ja autolla on sittemmin ajettu jo useampi tuhat kilometriä jopa Itävallassa asti. Kuusisylinterinen voimanpesä on juuri passeli laite autobahneille, ohituskiihtyvyys on aina riittävä eikä kulutuslukematkaan juuri muutu, oli mittarissa sitten 100km/h tai 180km/h.
